Jäähyväiset aikakaudelle

Monet niin kotimaassa kuin ulkomaillakin ovat ihmetelleet, miten helposti ja vaivattomasti Suomi on jättänyt taakseen sotilaallisen liittoutumattomuuden politiikan. Viimeisten seitsemänkymmenen vuoden nostalgia puolueettomuuden, ystävyyspolitiikan ja sillanrakentamisen väitteineen on rajoitettua jännittyneessä uudessa maailmassa.

Helppo selitys on, että vapautimme vähitellen näistä rooleista ja opeista. YYA-sopimuksen päättyminen Neuvostoliiton kanssa ja liittyminen EU:hun olivat ratkaisevia virstanpylväitä, kun taas Nato-jäsenyys on vahvistus tälle polun valinnalle.

Vuosina 1956-1991 asuin ja työskentelin Suomessa, joka tuolloin oli velvollinen huomioimaan Neuvostoliiton geopoliittiset edut ulko- ja turvallisuuspolitiikassamme. Minulle on tärkeää sanoa hyvin perusteltu jäähyväiset tälle aikakaudelle – ilman nostalgiaa. Loppujen lopuksi erosimme enemmän tai vähemmän vahingoittumattomina itäisestä vaikutuspiiristä.

Kun aloin opiskelemaan valtiotiedettä Helsingin yliopistossa, kaikki alan johtavat professorit olivat vakuuttuneita sellaisen politiikan kannattajia, joka oli muodostunut sodan päättymisen jälkeen ja jota henkilöllistyivät mm. Presidentti Paasikivi. Hän edusti perinteistä suomalaista noudattamistyyliä Venäjän kaudella vuoteen 1917 asti. Hän oli rauhanneuvottelija ja -päättäjä vuosina 1920, 1940, 1944 ja 1947 sekä presidentti vaarallisina vuosina vuoteen 1956 saakka.

Siksi on helppo unohtaa, että Paasikivi puolusti samanaikaisesti voimakkaasti kontakteja länteen, Pohjoismaihin ja Eurooppaan. Hän käytti jokaista tilaisuutta laajentaakseen näitä yhteyksiä. Hän ei koskaan luottanut idän suurvallan aikoihin, ja hänen päiväkirjansa paljastavat hänen realistisen ajattelutapansa. Hänen aikanaan meiltä puuttui liittolaisia, mikä puolestaan ​​rajoitti toimintavapautta. Ei ole täysin liioiteltua väittää, että Suomen valinnat vuoden 1991 jälkeen ovat jatkoa Paasikiven opille.

Paasikivi koki sekä heikon että vahvan Venäjän. Nyt maa on ekspansiivisessa ja revansistisessa vaiheessa, mikä on aiheuttanut meidän uudelleenarvioinnin. On mahdotonta ennustaa, kuinka kauan tämä vaihe kestää, yhtä vaikeaa kuin on ennustaa Naton roolia pitkällä aikavälillä. Venäjä vaatii turvallisuustakeita, mutta jättää huomiotta naapurimaidensa samanlaisia ​​takuita koskevat tarpeet.

Jokaiseen historialliseen risteykseen liittyy yleensä erimielisyyksiä: Kuinka tulkita päätöksen perusteita: Teimmekö väärän vai oikean valinnan? Tämä pätee myös nykyhetkeen. Tulee olemaan niitä, jotka omaksuvat venäläisen tulkinnan, että Ukrainan sodan pakotti Naton rikotut lupaukset ja itään laajentuminen, mikä uhkaa Venäjän turvallisuutta. He väittävät, että Venäjä vain toimii puolustukseksi ja että olemme tulleet vääriin johtopäätöksiin Venäjän nykyisestä uhkasta.

Lupausten rikkomista koskevat väitteet on monimutkainen kysymys, johon ei vastata lyhyesti. Viittaan siksi Marie Elise Sarotten kirjaan “Not One Inch”, joka selittää prosessin perusteellisesti. Kokenut ruotsalainen diplomaatti, Thomas Bertelmann, tiivistää asian seuraavasti: ”Sarotten kuvaus ainakin hylkää puheen salaliitosta, vääristä lupauksista tai Venäjän heikkouden suunnitellusta hyväksikäytöstä. Ehkä hänen yksityiskohtaisesta kuvauksestaan ​​voi olla hyötyä, kun jonakin päivänä luodaan uusi sodanjälkeinen järjestys yhteiselolle Venäjän kanssa – Putinin kanssa tai ilman.”

Uusi rinnakkaiselo? Nyt se päivä näyttää kaukaiselta, jopa ilman Putinia. Paasikivi saarnasi, että meidän on aina pidettävä valppaana silmällä itänaapuria, olipa mikä tahansa. hänen seuraajansa, Urho Kekkonenoli mielestäni ohjannut naapurin pelkoa, vaikka hän myös näki meidän ankkuroitumisen arvon länteen.

Pitkä tie uuteen linjauksemme on kuvattu kauniisti Hannu Himasen ministerin uusi elämäkerta Jaakko Iloniemi90-vuotias ulkopoliittinen eminentsimme. Kekkosen aikana palvellut diplomaatti toimii esikuvana monimutkaiselle, mutta määrätietoiselle prosessille kohti uutta aikakautta. Iloniemi lainaa mielellään sanontaa: “Kun tosiasiat muuttuvat, olen valmis muuttamaan mielipiteitä – entä sinä?”

Pär Stenbäck
kunniaministeri

Kääntäjä Daniel Westö


Pär Stenbäck on entinen suomalainen poliitikko, joka on ollut kansanedustajana, opetusministerinä ja ulkoasiainministerinä vuotta 1985 edeltävinä vuosina. Hän toimi 20 vuoden ajan Punaisen Ristin johtavissa tehtävissä, muun muassa Punaisen Ristin pääsihteerinä. Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun yhdistysten kansainvälinen liitto (Geneve). Hän on ICG:n ja Euroopan kulttuuriparlamentin ECP:n perustajajäsen. Hän sai ministerin kunnianimen vuonna 1999. Nykyään hän toimii Suomen Uuden ulkopolitiikan seuran (NUPS) puheenjohtajana vuodesta 2017. Hän osallistuu säännöllisesti tiedotusvälineisiin.

.Jäähyväiset aikakaudelle
Source#Jäähyväiset #aikakaudelle

Leave a Comment