SAMUEL HARJANNEN PRISCILLA HELSINGIN KAUPUNKITEATTERISSA

Priscilla on sydäntä lämmittävä, boogie-along jukebox-musikaali suosikkidiskohiteistäsi! Täynnä säteileviä valoja, glitteriä ja merkitystä Priscilla muistuttaa, kuinka ei pidä ottaa elämää niin vakavasti, ei se ole kirkasta eikä sen myrskyjä – ja aina löytyy samanhenkisiä ihmisiä. Jopa aavikon keskeltä!

Sain nähdä Priscillan 15.9. Helsingin kaupunginteatterissa. Kun kävelin kohti rakennusta, ihmettelin, miksi siellä oli myös niin paljon vanhuksia. Mutta välitunnilla ajattelin, että Priscilla on täynnä heidän myöhään teini-ikäisten ja parikymppisten lauluja – ja he ovat saattaneet nähdä elokuvan myös vuonna 1994, joka nosti nostalgian.

Perehdytään arvosteluun!

Upeat, yksityiskohtaiset puvut! Täällä teemana oli Australian villieläin.

Esitys alkaa räjähdyksellä! Divoilla Johanna Förstillä, Maria Lundilla ja Jennie Storbackalla on todella upeat äänet. Esityksen vahvimmat elementit tai pyhän kolminaisuuden tapahtuma, joka kantaa juhlaa puvut Tinja Salmi, elävää musiikkia Eeva Kontu ja valot William Iles ja Toni Haaranen. Mekot ja puvut saivat eri sävyjä eri valaistuksissa, mikä piti esityksen visuaalisesti viihdyttävänä. Luonnollisesti musiikki toimi joka kerta. Iles ja Haaranen suunnittelivat myös projektiot/videot. Pelkäsin, että se kohta, jossa Priscilla-bussi ajoi animoitujen eläinten yli, jäisi kornilaisiksi, mutta se otti järjettömän käänteen, kun Teletappien aurinko nousi taakse. Oli Tinky Winkyn vuoro osua… jotka muuten saivat itselleen uutisotsikot vuonna 1999, kuten: “Onko Tinky Winky homo?”

Juonen perusteella Priscilla pysyy hieman matalana, eli se ei ole kognitiivisesti kovin kihelmöivä. Se kuitenkin onnistuu välittämään erittäin tärkeän viestin hyväksymisestä, myötätunnosta ja ystävyydestä. Ainakin nuo aiheet puhuttelivat minua eniten. Kiitos myös valtavalle ja lahjakkaalle kokoonpanolle, joka muotoutui erilaisiksi rooleiksi ja hahmoiksi!

Kiva yksityiskohta kiinnitti huomioni. Taustalla olevat siluetit muuttuivat oikealla valaistuksella välillä kaupunkirakennuksiksi, välillä ruohopilkkuiksi erämaassa. Hieno lavastussuunnittelija Peter Ahlqvist.

Ehdoton suosikkikohtaukseni oli, kun Bernadette (vauhdikas Clarissa Jäärni) ystäviensä kanssa kääntyi pienen kylän iloisista juhlista ja huomasi, että heidän bussinsa oli sekaisin Go away Fagotien kanssa. Silkkaa mielialan vaihtelua, loistavaa ajoitusta ja musiikin pyyhkimistä (äänisuunnittelu Kai Poutanen) kruunasi suosikkielementtini teatterissa: stop. pysähtymään. Ja tarpeeksi pitkä!

Siitä on viikko ja se pyörii edelleen välillä mielessäni.

Mitä se tulee koreografia Gunilla Olsson Karlsson Pidin kovasti Felician (Niki Rautén) ensimmäisen esityksen akrobaattisista temppuista. Myös Bobin (aina karismaattisen Risto Kaskilahden) muisto Priscillasta, jossa Roderick Kabanga ja Martti Manninen tanssivat nuoren Priscillan kanssa, oli huippukohtaus. Tanssi oli hyvin klassinen, mutta intiimi vain kolmen tanssijan kanssa ja myös muiston näkökulma antoi siihen syvyyttä. Myös translipun värit olivat erinomainen yksityiskohta.

Jotain, joka henkilökohtaisesti häiritsi minua hieman, oli kohtaus, jossa Felicia istui bussin päällä heiluttaen käsiään oopperalle ja valot säteilivät. Eleet eivät olleet tahdissa valaistuksen kanssa – se saattoi symboloida sitä, kuinka he ovat vielä alokkaita, koska sen jälkeen he joutuivat keskustelemaan Bernadetten kanssa siitä, kuinka vetää oikein. Hengitys ei myöskään sopinut kovin hyvin oopperaan. Se oli kuitenkin vähän hauskaa, mutta sitä olisi voinut korostaa enemmän.

Arvostelu: SAMUEL HARJANNEN PRISCILLA HELSINGIN KAUPUNKITEATTERISSA
Yksi suosikkikohtauksistani Anthonyn (Lauri Mikkola) ja Benjin (kuvassa Aleksi Johansson) välillä

Ennen esitystä olin innoissani kuullessani, että he olivat valinneet oikean transnaisen näyttelemään Bernadettea! Sanat trans-naisena olemisesta todellakin tarkoittivat sitä, kuten pitääkin. Clarissa Jäärni täytti odotukseni. Oli erittäin tuoretta nähdä erilaisia ​​näyttelijätekniikoita triossa. Lauri Mikkolan tyyli oli hyvin klassinen, Niki Rautén toteutti roolin suurenmoisella olemuksella ja Clarissa Jäärni antoi meille erittäin rehellisen ja raikkaan läsnäolon, josta pidin eniten.

Erityinen kiitos Iivari Luomalalle, joka otti Benjin roolin sinä iltana. “On jo aikakin saada poikaystävä” -hetki oli erittäin vahva ja liikuttava. Kaiken kaikkiaan makuuhuoneessa käyty vuoropuhelu palveli suosionosoituksia. Luomala sulatti yleisön sydämet!

Priscilla antaa meille lupaaman juhlan, ansaitseen puolivälissä aplodit (fin. väliaploodit) useiden kohtausten jälkeen. Mitä tulee suomalaisiin musikaaleihin, Samuel Harjanne ei näytä koskaan putoavan ansaitulta jalustalta.

Varo kuitenkin dingoja, jotka varastavat vauvoja!

PKuvat: Robert Seger

SAMUEL HARJANNEN PRISCILLA HELSINGIN KAUPUNKITEATTERISSA
Source#SAMUEL #HARJANNEN #PRISCILLA #HELSINGIN #KAUPUNKITEATTERISSA

Leave a Comment