Suomen kannalta kylmä sota ei koskaan päättynyt. Siksi se on valmis Natoon.

Naton tärkein haaste on perustamisestaan ​​lähtien ollut varmistaa, että sen jäsenillä on sotilaalliset keinot täyttää poliittiset sitoumuksensa toisiaan kohtaan. Tällä viikolla Ruotsin kanssa hakemuksensa jättäneen Suomen kanssa liittouma voi olla rauhassa: Pohjoismaa ei vain täytä jäsenyyden puolustuskyvyn kynnyskriteerit, vaan ylittää sen.

Maan kokemus sen jälkeen, kun se saavutti itsenäisyyden Venäjältä vuonna 1918, on luonut kansallisen puolustus- ja kestävyyspolitiikan, joka tekisi siitä sekä liittouman turvallisuuden nettomaksajan että mallin muille Nato-maille. Suomen kannalta kylmä sota ei koskaan oikeastaan ​​päättynyt; vaikka monet lännessä jakavat 1900-luvun lopun kylmän sodan ja kylmän sodan jälkeiseen aikaan, historiaa ei ole niin helppo jäsentää. Nykyään suomalaiset puolustavat 830 mailin pituista rajaa Venäjän kanssa – samaa, jolla he itsenäistyivät, sitten puolustivat onnistuneesti kansallisen tahdon voimalla Talvisodan aikana Neuvostoliittoa vastaan.

Vastauksena Suomen maantieteellisen sijainnin todellisuuteen suomalaiset ovat kehittäneet selkeän silmän, määrätietoisen näkökulman. Kuten eräs suomalainen diplomaatti minulle sanoi: “Olemme huolissamme, mutta emme pelkää.”

Tämä ajattelutapa muutettiin politiikaksi. Kun kylmä sota päättyi, Yhdysvallat ja sen Nato-liittolaiset leikkasivat puolustusbudjettiaan, lopettivat asevelvollisuuden ja vähensivät asevoimiaan rauhanosingoihinsa. Mutta Suomessa ei koskaan ollut sitä luksusta. Omista resursseistaan ​​riippuvainen kansallisen turvallisuuden puolustusmenojen osuus bruttokansantuotteesta (BKT) on ollut keskimäärin huomattavan tasainen viimeiset 50 vuotta. Se vähensi aktiivisessa palveluksessa olevia sotilasjoukkojaan 39 000:sta vuonna 1989 23 000:een nykyään, mutta säilytti yli 18-vuotiaiden miesten yleisen asevelvollisuuden politiikan. Se lisäsi myös kykyään asettaa täysin varustettuja joukkoja nopealla mobilisaatiolla 250 000:sta 280 000:een.

Suomi aloitti äskettäin kampanjan hävittäjien nykyaikaistamiseksi. Viime marraskuussa hallitus ilmoitti käyttävänsä lähes kymmenen miljardia dollaria kahdeksassa vuodessa kuuteenkymmentäneljään F-35-hävittäjään, mikä on yli kolminkertainen koko Suomen tuolloiseen vuosittaiseen puolustusbudjettiin. Tällä investoinnilla maan puolustusbudjetti ylittää Naton tavoitteen, joka on 2 prosenttia BKT:sta, ja 46 prosentilla selvästi yli (ehkäisevästi korostetun) 20 prosentin tavoitteen puolustusrahoitukselle hankinnoissa. Pian Venäjän Ukrainan miehityksen jälkeen Suomi omisti yli kahden miljardin dollarin monivuotisen rahaston puolustustarvikkeiden hankinnan nopeuttamiseksi. Tämä rahoitus nostaa Suomen puolustusmenot entisestään Naton tavoitteiden yläpuolelle.

Vahvoja ihmisiä, järkevää politiikkaa

Suomi käytti koko kylmän sodan ajan ja sen jälkeen noin 1,5 prosenttia bruttokansantuotteestaan ​​puolustukseen, mikä on näennäisen pieni summa, kun otetaan huomioon haasteena turvata 5,5 miljoonan asukkaan Venäjän naapurimaa, jonka väkiluku on yli 25-kertainen. suuri. Sen vastaus oli kehittää kansallisen joustavuuden politiikka, joka ilmaistaan ​​kokonaisvaltaisena turvallisuutena.

Se tuo mukanaan kaikki yhteiskunnan elementit – liike-elämän, koulutuksen, kansalaisyhteiskunnan, valtionhallinnon ja asevoimat – tavoitteenaan suojella suomalaista yhteiskuntaa Venäjän hyökkäyksen varalta. Maa on yleisen asevelvollisuuden politiikan mahdollistamana kehittänyt valtakunnallisen kansallisen taloudellisen ja sotilaallisen mobilisoinnin suunnitelman, joka ulottuu koko yhteiskuntaan. Jos Suomeen hyökätään, ajatus menee, koko kansakunta menee sotaan.

Suomi pystyy nopeasti mobilisoitumaan tullakseen yhdeksi Euroopan suurimmista sotilasvoimista asettamalla 5 prosenttia väestöstään aseiden alle. Vertailun vuoksi, Yhdysvaltojen armeijan osuus väestöstä on vain 0,6 prosenttia täysin mobilisoituna; Ranskassa, Isossa-Britanniassa ja Saksassa luku on noin 0,3 prosenttia. Jo sinänsä vaikuttava Suomen suhdeluku aliarvioi kokonaisvaltaisen turvallisuuspolitiikan edustaman yhteiskunnan ja talouden kaikkien osa-alueiden kansallisen mobilisoinnin täyden voiman.

Poliittisesti Suomella on vankka, monipuolueinen demokraattinen järjestelmä, joka perustuu lujasti sosiaaliseen konsensushenkeen. Viimeisen neljänkymmenen vuoden ajan sen puolueet ovat johtaneet monipuoluehallituksia ja vaihtaneet rauhanomaisesti kansallisen johtajuuden seitsemän kertaa keskimäärin 5,7 vuoden toimikaudeksi – joista yksikään ei ole ollut hallinnassa alle kolmea vuotta eikä yksikään yli kahdeksan vuotta. .

Tällainen suhteellinen vakaus, yksimielisyys ja kansallinen sitoutuminen puolustukseen on auttanut valmistautumaan Suomeen tähän hetkeen. Venäjän Ukrainaan miehityksen taustaa vasten jotkin Naton jäsenmaat kurovat umpeen puolustusmenojaan yrittämällä saada takaisin aliinvestoinnit viimeisen kolmen vuosikymmenen aikana. Nämä ovat ratkaisevia kehityskulkuja, jotka toteutuessaan vahvistavat allianssia merkittävästi.

Mutta Suomella ei ole juurikaan tarvetta ottaa kiinni: se on kestänyt vuosikymmeniä omillaan suojellessaan kansallista turvallisuuttaan – ja nyt Natolla on mahdollisuus hyötyä.


Paul Gebhard on ulkomailla asuva vanhempi tutkija Atlantic Councilin Scowcroft Center for Strategy and Security -keskuksessa ja varapuheenjohtaja Cohen Groupissa Washington DC:ssä.

lisälukemista

Kuva: Suomalainen sotilas osallistuu harjoitukseen Länsi-Suomessa toukokuussa 2022. Kuva Maavoimat/EYEPRESS REUTERSin kautta

Suomen kannalta kylmä sota ei koskaan päättynyt. Siksi se on valmis Natoon.
Source#Suomen #kannalta #kylmä #sota #koskaan #päättynyt #Siksi #valmis #Natoon

Leave a Comment