Loppi, Suomi
Kuvauksellisessa mäntymetsässä noin 60 kilometriä Helsingistä pohjoiseen Suomen Reserviliitto ry:n jäsenet kyykyttävät puisen bunkkeribarrikadin takana ampuen torson muotoisia tavoitteita perävaunun kokoisessa kaivannossa, joka on kaivettu ulos estääkseen luoteja kikoilemasta alueen kaikkialla olevasta graniitista. rock.
On myöhäinen torstai-iltapäivä, ja nämä reserviläiset ovat tulleet päivätöistään valmiina harjoittelemaan tihkusateessa klo 21 asti tai ammukset loppuvat.
Heidän koulutuksensa on saanut uuden kiireellisyyden tunteen: Suomen johtajat ilmoittivat muutamaa tuntia aiemmin, että heidän maansa, jolla on 800 mailin raja Venäjän kanssa, aikoo liittyä Natoon. Suomalaisille tämä ei tarkoita vetäytymistä pitkästä omavalmiusperinteestään, mutta se edustaa tulevaisuutta naapureiden muodollisen tuen edulla.
Miksi kirjoitimme tämän
Kun Suomi hakee Natoon liittymistä Ruotsin rinnakkain, Euroopan strateginen asenne Venäjän suuntaan on muuttumassa. Se mikä ei muutu, on suomalaisten omistautuminen kansakuntansa ja sen arvojen puolustamiseen.
“Tämä on kestänyt pitkään”, sanoo Kosovossa rauhanturvaajana palvellut Antti Kettunen, joka seurasi Venäjän tukemien Serbian joukkojen joukkomurhia tutkivia suomalaisviranomaisia. “Nyt NATO on ainoa tie.”
Alle kolme kuukautta sitten tämä ei ollut vallitseva näkemys. Suomalaisten kannatus allianssiin liittymiselle oli 20 %. Mutta tämä luku nousi pilviin melkein yhdessä yössä 76 prosenttiin – sotilaskoulutuksen kysynnän myötä – Venäjän hyökkäyksen jälkeen Ukrainaan.
Armeijassa vuonna 2003 palvellut Nelli Pylkkaenen päätti hioa taitojaan neljä vuotta sitten, kun hän tunsi olevansa levoton siitä, miten Venäjä kohteli omia kansalaisiaan ja vangitsi erilaisia mielipiteitä olevia ihmisiä.
Hän halusi olla valmis “puolustamaan suomalaisia arvoja”, jos se tulee niin.
On olemassa huolia siitä, että se voi olla. Suomi ja Ruotsi – joiden odotetaan ensi viikolla ilmoittavan aikomuksestaan liittyä Nato-jäsenyyttä hakevaan naapuriinsa – tulevat nyt “harmaalle vyöhykkeelle”, kuten puolustusanalyytikot sitä kutsuvat, ennen kuin niiden turvallisuus on taattu liiton peruslupauksella: että hyökkäys yhtä vastaan on hyökkäys kaikkia vastaan.
Tulevien viikkojen kysymys on, miten Venäjä reagoi nyt, kun se tarkka skenaario, jonka se toivoi välttävänsä hyökkäämällä Ukrainaan – NATO Venäjän kynnyksellä – on toteutumassa Suomessa.
“He voisivat tehdä mitä tahansa postitoimitusten estämisestä ydinpommiin”, Kettunen sanoo. “Mutta emme ole peloissamme – olemme valmiita.”
Venäjä sen kynnyksellä
Helsinki on ollut Venäjän hyökkäyksen vastaanottopäässä läpi historiansa. Tsaarin Venäjään kuulunut Suomen itsenäistymiseen saakka vuonna 1919 Venäjä miehitti jälleen vuonna 1939 Moskovan valheen lippuhyökkäyksen jälkeen.
Kuten Ukrainassa nykyään, maailma oli hämmästynyt taisteluhengestä ja odottamattomasta iskusta, jonka Pohjoismaiden kansakunta pystyi koottamaan puna-armeijaa vastaan.
Suomi esitteli maailmalle ”Molotov-cocktaileja”, kun venäläiset pommit hallitsivat heidän kaupunkejaan – rangaistus kieltäytymisestä luovuttaa Moskovan vaatimaa aluetta.
Rohkeassa varhaisessa disinformaatiokampanjassa silloinen Neuvostoliiton ulkoministeri Vjatšeslav Molotov kiisti piirityksen tapahtuvan. Moskova oli vain lentämässä humanitaarista apua nälkäisille suomalaisille, hän kertoi venäläiselle radioyleisölle.
Huumorintajunsa säilyttäen pommituksen alaisena suomalaiset kutsuivat näitä iskuja “Molotov-leipäkoreiksi”. Heidän sotilaidensa tarjoili venäläisille tankeille “juomaa ruokapakettien mukana”.
Suomalaiset hävittäjät jäivät panssarivaunuihin loukkuun ja jumittivat osittain räjäyttämällä 143 omaa siltaaan ja maasiltaaan sekä käyttämällä lumipenkkeihin piilotettuja valkopukuisia laskettelevia “haamusotilaita” tarkka-ampujina, jotka hyökkäsivät upseereihin ja hinausautonkuljettajiin.
“Vain Suomi – upea, ei, ylevä vaaran leuoissa – Suomi näyttää, mihin vapaat ihmiset voivat tehdä”, Winston Churchill ihmetteli. Suomalaiset tykkäsivät vitsailla, että Britannian pääministerin sanat olivat mukavia, mutta ne eivät räjähtäneet, eli ne eivät olleet kipeästi tarvittavia voimia tai aseita.
Itse asiassa, vaikka suomalaiset joukot nöyryyttelivät Neuvostoliiton armeijaa talvisodassa, kuten se tunnettiin, Suomen liittolaiset eivät tulleet sen avuksi. Skenaario vaikutti ennakoivasti toistavan Helsingin rakkaan Suomenlinnan linnoitukseen kaiverrettuja 1700-luvun varoituksia: “Tulevaisuuden maailma, seiso täällä omilla jaloillaan äläkä luota ulkopuoliseen apuun.”
”Se vahvisti tätä kehotuksen tunnetta, että älä odota ulkomaista apua – äläkä luota siihen”, sanoo vanhempi tutkija Charly Salonius-Pasternak Ulkopoliittisesta instituutista.
Suomi joutui lopulta solmimaan vuoden 1948 sopimuksen Venäjän kanssa ja politiikkaan pysyä puolueettomina, mutta antaa Moskovan vaikuttaa asioihinsa. Asetelma kantoi maansa nimeä – suomettumista – ja nostettiin mahdolliseksi malliksi Ukrainalle ennen Venäjän presidentti Vladimir Putinin hyökkäystä.
Naapurissa, Ruotsissa, “Natoon liittyminen ei koskaan ollut ongelma, sillä jos liittyisivät, Neuvostoliitto ottaisi Suomea paljon tiukemmin”, sanoo Tukholman yliopiston kansainvälisten suhteiden laitoksen johtaja Magnus Petersson.
“Tämä loisi samanlaisen tilanteen kuin Euroopassa, jossa idän ja lännen välillä vallitsisi äärimmäisiä jännitteitä ja lisääntyisi kriisin ja sodan riski.”
Vaikka Ruotsin 200-vuotinen puolueettomuuden perinne on ollut pragmaattinen, se on ollut myös “ideologinen asema, joka oli erittäin tärkeä” kansalliselle identiteetille, sanoo Björn Fägersten, Ruotsin kansainvälisen instituutin Eurooppa-ohjelman johtaja.
“Se oli osa yleistä ulkopolitiikkaamme – neutraalia mutta erittäin aktiivista”, kritisoi ydinaseiden leviämistä, Neuvostoliittoa ja Yhdysvaltoja Vietnamin sodassa.
Turvaluokituksesta poistetut asiakirjat ovat myös osoittaneet, että Suomi ja Ruotsi koordinoivat tiiviisti Yhdysvaltojen kanssa kylmän sodan aikana ja jakoivat tiedustelutietoa, “mikä ei ollut laajalti tunnettu, mutta myös erittäin selkeä osoitus siitä, mihin kuuluimme ideologisesti”, tohtori Fägersten sanoo.
Molemmista maista tuli virallisesti Naton kumppaneita Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen vuonna 1994, ja sen jälkeen molemmat maat ovat olleet “niin lähellä Natoa kuin voit olla ilman jäsenyyttä”, hän lisää.
Ja juuri siitä suomalaiset ja ruotsalaiset pitivät siitä viime vuosina. Mutta kun Suomen johtajat hyväksyivät virallisesti Nato-jäsenyyden torstaina, Ruotsin odotetaan seuraavan perässä.
“Et halua jäädä yksin, jos kaikki ystäväsi ovat mukana”, tohtori Fägersten sanoo. “Myös solidaarisuudesta: Naton olisi vaikea suojella Suomea – ja jopa Baltian maita – jos sillä ei olisi pääsyä Ruotsin alueelle.”
Nato-sovellukset nopeasti?
Reilusti ennen tämän viikon ilmoitusta Suomen viranomaiset olivat tehneet diplomaattisia kierroksia ja keränneet Nato-liittolaisilta turvallisuustakuuta, että he tulevat tarvittaessa Suomelle avuksi Venäjää vastaan.
On allianssin edun mukaista ottaa vahva kanta: Jos näin ei tehdä, se olisi merkki siitä, että Moskova voi estää Naton laajenemisen.
Samaan aikaan Suomi ja Ruotsi ovat vakiintuneita demokratioita, joissa on vahvat armeijat ja kunnioittavat oikeusvaltioperiaatetta – minkä vuoksi niiden hakemusten odotetaan etenevän nopeasti.
Sillä välin turvallisuustakuut eivät tietenkään ole turvallisuustakuita – ja tiedämme, että Kreml on ilmeisesti ollut valmis ottamaan paljon riskejä – mutta Venäjän on todellakin mietittävä riskiprofiiliaan, jos kaikki nämä maat ovat sanoneet etukäteen, että jos hyökkäät Ruotsiin ja Suomeen, olemme mukana”, Salonius-Pasternak sanoo.
Suomelle ei ole hukassa, että Venäjän joukkoja on rajalla vähemmän kuin lähihistoriassa. “Heillä on nyt todella, todella kiirettä Ukrainassa”, sanoo eläkkeellä oleva kenraali Jarmo Lindberg, Suomen puolustuspäällikkö vuoteen 2019 asti.
Lisäpelotteena pohjoismaiset naapurit tuovat liittoumaan erittäin taitavia armeijansa, mukaan lukien hävittäjiä ja sukellusveneitä.
Suomen puolustusvoimien kulmakivi on miesten asevelvollisuuspolitiikka, kenraali Lindberg sanoo. “Emme koskaan luopuneet siitä kylmän sodan jälkeen, vaikka monet kansakunnat niin tekivät.” Myös naiset ovat tervetulleita ilmoittautumaan.
Tämä tarkoittaa, että 5,5 miljoonasta väestöstä 900 000 ihmistä on saanut sotilaskoulutuksen. Erikoistaan riippuen monet tekevät lisäporausta 1–5 vuoden välein pitääkseen taitonsa terävinä. Varusmiehiä ei kutsuta taistelemaan, koska heitä pidetään harjoittelijoina, mutta 280 000 reserviläistä katsotaan heti valmiiksi sotaan, jos heitä tarvitaan.
Nämä joukot on koulutettu hyödyntämään Suomen mahtavaa ilmastoa ja maastoa, aivan kuten heidän edeltäjänsä tekivät talvisodan aikana. Tähän kuuluu jääluoloiden rakentaminen, suunnistus ja hiihto suoraan jäätyviin järviin – sitten opitaan kiipeämään niistä nopeasti ja lämmittelemään ilman tulta.
Suomessa on noin 100 000 järveä, mikä tarkoittaa, että “on vaikea liikkua, jos ei voi käyttää teitä tai siltoja”, toteaa kenraali Lindberg, joka kuuluu nyt maansa reservijoukkoon. “Suomessa on siis yleisesti tiedossa, että jos hyökkääjää pitää hidastaa, niin kulkuneuvot tulee tuhota.”
Tästä syystä Suomen alikulkukäytävät on varustettu erityisesti nopeasti roikkuviin panssarintorjuntamiinoihin valmistetuilla koukuilla, ja silloissa on panokset valmiiksi työnnettyinä tukipalkkiin.
Samanaikaisesti Suomen lain mukaan tietyn korkeuden monikerroksisissa rakennuksissa tulee olla perustukset vahvistetuilla ovilla ja toimivilla suodatusjärjestelmillä toimiakseen pommisuojana. Ne on myös rakennettu maaseudun graniittiin.
Lyhyesti sanottuna ajatuksena on “tehdä siitä kohtuuttoman kallis kaikille, jotka uskovat olevan mahdollista hyökätä Suomeen”, kenraali Lindberg sanoo.
Todellakin, siellä on kansallinen vitsi reservijoukoista, jotka ovat niin hyvin koulutettuja ja innostuneita, että “suurin ongelma olisi yrittää estää heitä kaikkia tarttumasta metsästyskivääreihinsä ja hoitamasta asioita itse” hyökkäyksen sattuessa, herra Salonius- Pasternak huomauttaa. “Ja hallituksen on sanottava: “Älä huoli, mene kotiin – meillä on tämä.””
Huumorilla on totuuspohjaa, sanoo Suomen Reserviliiton Helsingin toiminnanjohtaja ja ensimmäinen nainen, joka on tässä tehtävässä. “Emme ole koskaan nähneet yhdistyksessämme mitään vastaavaa tänä vuonna.”
Hänen isoisänsä oli talvisodan veteraani, joka joutui muuttamaan kotoaan entisestä Suomesta sen liityttyä osaksi Venäjää.
Myöhempinä vuosina hän työskenteli veteraanitovereiden kanssa samalla kun 10-vuotias Nenonen istui hänen kyynärpäällään ja kuunteli heidän tarinoitaan. Hän päätti mennä myös armeijaan.
Nyt hän saa puheluita koulutusta etsiviltä naisilta. “He ajattelevat, mitä he näkevät Ukrainan naisille”, hän sanoo.
“Tee, älä puhu”
Kaikki tämä valmistautuminen, vaikka se onkin varsin laaja, on toistaiseksi ollut tarpeetonta Neuvostoliiton jälkeisenä aikana.
Tätä varten yhtä vaikuttava – ja onnistunut – pelote on ollut suomalaisten hillitty “tee, älä puhu -lähestymistapa”, Salonius-Pasternak sanoo.
Esimerkiksi Venäjän Ukrainan hyökkäyksen jälkeen armeija julkaisi kuvia, joissa suomalaisjoukot harjoittelevat ohjusjärjestelmiä. Kuvista kävi selväksi, että ohjuksissa oli keltainen raita, joka osoitti “emme enää leikkiä ohjuksesta” inertin aseen sijaan, hän huomauttaa.
“Tämä ei tarkoita suurelle yleisölle mitään – se ei aiheuttanut paniikkia tai otsikoita “Suomi aseistautuu”, mutta jokainen Helsingin tiedustelupalvelu, mukaan lukien [those of] Kiina ja Venäjä panivat merkille”, Salonius-Pasternak sanoo.
Se on lähestymistapa, joka tulee olemaan Venäjän vastustaja, mutta myös naapuri, hän lisää.
“Se on käytännöllinen lähestymistapa, joka nostetaan poliittisessa mielessä: sama henkilö, joka myy tavaroita venäläiselle turistille viikon, voi seuraavalla viikolla suorittaa reserviläiskoulutuksen tietäen, että ainoa syy siihen, miksi heidän tarvitsee tehdä se on, jos venäläiset hyökkäävät.” hän sanoo.
“Tosiasia on, että se ei ole paradoksi – se on vain miten asiat täällä tehdään.”
Suomi, Nato ja Euroopan puolustuksen muuttuva laskentatapa
Source#Suomi #Nato #Euroopan #puolustuksen #muuttuva #laskentatapa