Viehe, joka muutti kalastuksen

Minulla on edelleen ensimmäinen Rapala. Se istuu kirjahyllyllä ruostuneen perhokelan, auringonvalkaistun valkohäntäsarvisarjan ja muiden nuoruudestani arvostettujen esineiden rinnalla. Poistin sen pyhästä tilastaan ​​tackleboxista ja laitoin sen sinne muutama vuosi sitten nauttimaan rauhallisesta ja ansaitusta eläkkeestä. Setäni Peter antoi minulle 10-vuotiaana Original Floating Minnow’n, heitti sen syliini eräänä kesäaamuna ja kertoi, että se oli ainoa viehe, jota koskaan tarvitsen. Kun katson sitä nyt, jossa sen kiiltävä kultainen maali on lähes kokonaan kulunut ja balsapuurunko on syvästi kolhittu ja naarmuuntunut satojen kalojen hampaiden tarttumisesta jättämiin taisteluarpeihin, ymmärrän, että hän oli oikeassa.

Kahden vuosikymmenen ajan otin tuon Rapalan mukanani kaikkialle ja kalastin sillä melkein kaikkea. Pyysin setäni maatilalammikosta rapuja ja isosuhua, uistin kuhaa ja haukea, käänsin sen telakan alle kesäsuuksi ja jopa heitin sitä taimenen, lohen ja teräspään kalastukseen Suurten järvien sivujoissa. Se oli minun vieheeni, työhevoseni, ensimmäinen syötti, jonka opin kalastamaan hyvin. Vaikka ostin muitakin Rapalaja, niin tuo ensimmäinen oli todella erikoinen. Alkuperäinen kelluva Rapala muutti pelin minulle ja auttoi minua kehittymään teini-ikäisestä madon ryyppääjästä todelliseksi kalastajaksi, aivan kuten se on tehnyt tuhansia muita vuosisadan aikana luomisestaan ​​lähtien.

Vieheen luominen

On vaikea kuvitella hienoa viehettä vaatimattommasta alusta. Tarina alkaa Keski-Suomesta vuonna 1912, kun nuori palvelijatar Mari ja hänen 7-vuotias poikansa Lauri muuttivat kotikylästään Asikkalaan, pikkukaupunkiin maan kaukaa pohjoiseen. Äidin ja lapsen saapumisesta kaupunkirekisteriin otteen kirjoittanut pappi unohti saapuessaan heidän sukunimensä, Saarian, ja kirjoitti sen sijaan kylän nimen, josta Mari ja Lauri olivat kotoisin – Rapalan, jonka nimi tulee pian joukkoon. maailman tunnetuin suomalainen sana.

Asikkalassa kasvaminen oli Laurille vaikeaa. Lapsella ei ollut koulua eikä muita vaihtoehtoja kuin mennä töihin heti kun fyysisesti ehtii, minkä Lauri tekikin huomattuaan nopeasti, että hän voi kääntää kätensä melkein mihin tahansa. Hän kasvoi vahvaksi ja taitavaksi, ja vuonna 1928 Lauri tapasi Elma Leppasen nimisen naisen ja meni naimisiin. Sen jälkeen nuori pariskunta muutti Rihilahden kylään, josta Lauri sai töitä puunkorjaajana talvella ja kalastajana kesällä – työn, joka johdatti hänet kohtalolleen.

Lauri kalasti uistellen pitkiä käsisiimoja veneensä takana saadakseen haukea, ahventa ja taimenta myytäväksi kylätorilla. Hän syötti siimat Elman läheisestä metsäjärvestä pyytämillä minnowilla joka päivä. Hän kantoi ämpäriin pieniä syöttikaloja Laurille, joka oli jatkuvasti kalassa tai siivosi kaloja torille eikä ehtinyt itse kerätä syöttiä. Elma teki Laurille tyypillisesti kolme matkaa, käveli keskimäärin 20 mailia päivässä, mutta ehti silti hoitaa pariskunnan neljää kasvavaa poikaa. Se oli rutiini, jota ei yksinkertaisesti voinut ylläpitää. Pian Lauri lähti etsimään viehettä, joka saisi yhtä monta kalaa kuin oikea minnow.

Lauri kalasti ensin Amerikasta hankkimillaan puisilla vieheillä, mutta ei koskaan löytänyt sellaista, joka pystyisi tuottamaan aitoa. Niinpä hän alkoi viettää pitkiä tunteja tarkkaillakseen syöttikalaparvia veneestään ja katsoen kuinka ne liikkuivat ja toimivat. Lauri huomasi, että taimen, hänen kalastamiensa Suomen vesien arvokkain riistakala, poimii ja iskee ensimmäisenä syöttikalaparvien haavoittuneisiin ja sairaisiin pätkiin. Hän uskoi, että haavoittuneiden minnowien arvaamaton, huojuva uinti teki heistä kohteita, joten hän päätti yrittää luoda vieheen, joka jäljitteli heitä.

Useiden vuosien ajan Lauri koki. Eräänä päivänä vuonna 1936, aseistettuna suutariveitsellä ja viilalla, hän muotoili ensimmäisen onnistuneen kelluvan vieheensä korkinpalasta. Hän käytti naapurin juusto- ja suklaapakkausten foliokalvoa heijastavan pinnan luomiseen vieheeseen ja sulatti sitten valokuvafilminegatiiveja sen pituudelta suojapinnoitteen muodostamiseksi. Viehe oli ylhäältä musta, sivuilta kultainen ja pohjalta valkoinen – aivan kuten hänen syöttinä käyttämänsä minnows.

Ensimmäisen vieheen suoritettuaan Lauri teki useita lisää ja alkoi uistella niitä käsisiimoillaan. Ne toimi niin hyvin, että Lauri pystyi poikiensa mukaan saalis yli 600 kiloa taimenta, lohta, haukea ja ahventa yhdessä päivässä. 1930-luvun lopulla, kun sota alkoi puhkeamaan kaikkialla Euroopassa ja korkkitarvikkeita oli vaikea saada. Lauri alkoi valmistaa vieheitään männyn kuoresta ja balsapuusta pitäen perheensä ruokinnassa ja kalat markkinoilla, kunnes sota tuli liian lähelle kotia ja Lauri jätti kalastusyrityksensä ja perheensä puolustamaan isänmaataan.

Legendan luominen

Palveltuaan kuusi vuotta Suomen armeijassa ja taisteltuaan natseja vastaan ​​Lauri palasi kotiin ja huomasi, että hänen vieheillään oli kysyntää. Hän oli usein käyttänyt vieheitä armeijan aikana saadakseen kalaa itselleen ja ystävilleen ja ylentänyt niitä tahattomasti sotilastovereidensa keskuudessa. Yhdessä tällaisessa tapauksessa Lauri kehui, että hän sai vieheillään enemmän kalaa kuin ystävänsä dynamiitilla. He jopa panivat sen koetukselle. Muutaman tunnin kalastuksen jälkeen Lauri sai 78 haukea, mikä ylitti räjähteillä saatujen ystäviensä määrän. Sana levisi ja heti sodan päätyttyä Laurille tuli kymmeniä kalastajia toivoen saavansa yhden hänen vieheistään.

Tajuttuaan potentiaalin Lauri alkoi esitellä varusteitaan maatalous- ja teollisuusnäyttelyissä. Pian sen jälkeen hänen täytyi luopua kalastuksesta ja omistaa kaikki aikansa uistimiensa raiskaamiseen ja myyntiin. Lopulta Laurin pojat ja naapurit liittyivät hänen kanssaan kaivertamaan vieheitä käsin. Kysynnän kasvaessa Lauri ja hänen perheensä kehittivät erikoisvanne- ja pyörösahoja, joilla pystyttiin luomaan identtisiä vieheaihioita. Lauri halusi kuitenkin edelleen testata jokaista viehettä käsin ”haavoittuneen kalan” varalta ennen kuin päästi sen markkinoille.

Toisen maailmansodan jälkeen Laurin ”Rapala” eteni vähitellen Atlantin yli Amerikkaan. Perheen ystävä, Yhdysvaltoihin muuttanut, mutta sodan jälkeen usein Suomessa lomaileva Vihtori Tommala toi vieheet takaisin Yhdysvaltoihin kalastamaan ja jakamaan maalla asuville suomalaisystäville. Myöhemmin, Suomen vuoden 1952 olympialaisissa, amerikkalaiset urheilijat ostivat vieheet ja toivat ne takaisin kalastusystävilleen ja rakkailleen. Sana syöttien taidosta levisi edelleen, kunnes vuonna 1959 Suomen konsuli Aleks Kyyhkynen alkoi myydä uistimia liikkeessään Duluthissa Minnesotassa, josta kalastustarvikkeiden myyntiedustaja Rob Weber osti ne. Weber piti vieheistä niin paljon, että hän tilasi niitä 500 kappaletta, solmi suhteen Laurin kanssa ja aloitti myöhemmin kumppanina Ray Ostromin kanssa vieheen markkinoimiseksi. Yhdessä nämä kaksi miestä muodostivat Normark Corporationin Rapala-uistimien jakeluun Pohjois-Amerikassa ja lopulta fuusioituivat Rapala-yhtiöön ja muodostuivat nykyään tuntemamme Rapala-VMC-tarvikejätti.

Vuonna 1962, Life Magazine julkaisi kaksisivuisen artikkelin Rapalan vieheestä nimeltä “Vihekala ei voi ohittaa”. Pian “Rapala Fever” riehui ympäri Yhdysvaltoja, ja onkijat ostivat niin monta uistia kuin pystyivät ja hamstrasivat niitä usein kuin kultaa. Pian tämän jälkeen Lauri löysi itsensä sankariksi kotimaassaan, ja hän voitti lähes puoli vuosisataa kestäneen kamppailun ja köyhyyden tullakseen tunnetuksi. Hän loi sinä päivänä jotain erityistä suutarinveitsellään ja korkinpalalla. Ajan kokeen kestävä uistin Original Floating Rapala on edelleen yhtiön myydyin uistin ja jatkaa taikuuttaan nykypäivän kalastajille.

rapala elämä mag

Perinnön luominen

Ehkäpä vieheen vaatimaton alku on suurin syy alkuperäisen Rapalan menestymiseen. Toisin kuin monet nykyaikaiset vieheet, jotka ryntäävät markkinoille ja välähtävät kalastajien kasvoihin infomainosten ja kalastusohjelmien kautta, jotka vaativat ostamista tietämättä, onko viehe hyvä vai ei, Rapalan maine levisi suullisesti. Se ei tarvinnut räikeää, täysväristä mainosta. Pikemminkin se kutoi tiensä onkimisen varjojen läpi omien ansioidensa perusteella ja loi salaisen ja ääneen lausumattoman menestyksen ja vaatimuksen kulttuurin, joka muutti kalastuksen nykypäivän.

“Luulen, että alkuperäinen Floater muutti kaiken, koska se loi kokonaan uuden sukupolven keinotekoisia kalastajia”, sanoi ammattikalastaja, televisiopersoona ja bassokalastuslegenda Mike Iaconelli. ”Isoisäni nuorempana kaikki kalastivat syöteillä, koska Rapalaja oli todella vaikea saada. Ne olivat melkein tätä mystistä asiaa, joka hänellä oli vain oltava. Kun hän lopulta sai sellaisen, siitä tuli hänelle kuin pyhä viehe. He muuttivat kalastuspeliä hänelle, koska ne toimivat niin hyvin ja olivat todella hyviä kuin mainostettiin. Lopulta Rapala teki saman minulle. On todella hämmästyttävää nähdä sen siirtyneen sukupolvien kautta.”

Iaconelli luottaa vieheen siihen, että hän teki hänestä sellaisen kalastajan, joka hän on nykyään.

“Alkuperäinen kelluva Rapala minnow, erityisesti 9S hopeisella ja mustalla selkänojalla, on se viehe, joka sai minut koukkuun bassokalastukseen”, hän sanoi. ”Periaatteessa, kun olin 9- tai 10-vuotias, varastin tuon vieheen isoisäni laatikosta perheen lomalla Poconoille. Rakastin Popia, mutta hän oli hyvin tarkka noista vieheistä eikä lainannut niitä, joten minun piti olla luja. Joka tapauksessa, otin sen ja heitin sen pois telakasta ja BANG! Sain ensimmäisen erittäin kauniin bassoni. Kaikki nämä vuodet myöhemmin kalastan edelleen syöttiä ja tunnen edelleen, että sillä on paikka laatikossani. Tuo kelluva Rapala-minnow, varsinkin #9 ja #11, tekevät vain mitä tarvitsen, varsinkin keväällä ja alkukesällä, mikä on minulle silloin, kun tuo syötti todella loistaa. Olen käyttänyt sitä Floridassa helmikuussa ja Kanadassa kesäkuussa ja kaikkialla siltä väliltä. Se on vain ilmiömäinen houkutus.”

Muut kalastajat jakavat Iaconellin mielipiteen Original Floating Rapalasta, mukaan lukien ammattibassonkija ja MeatEater-avustaja Pete Robbins.

“Minulla on hyviä muistoja alkuperäisestä Rapalasta”, Robbins sanoi. ”Se oli yksi tärkeimmistä tuotteistani varhaisimpina lampikalastuspäivinäni, ja 10-vuotiaalle orastavalle onkijalle kovan muovilaatikon avaaminen vieheen vapauttamiseksi oli maaginen hetki. Oletan, että se, että he olivat suomalaisia, lisäsi mystiikkaa. Aloitin malleista 5 ja 7, lopulta valmistuin nivelmalliin nro 9, ja vaikka hopea ja musta selkä oli luultavasti tuottavinta, tunsin osuvani kultaan, kun lisäsin kirjolohen ja keltaisen ahvenen kuvioita.

Rapalan käyttäminen ei ole vain bassokalastajien suuri menestys ja rakkaus. Eric Strader, General Manager ja ammatillinen taimenopas Greater Yellowstone Outfittersille Livingstonissa, Montanassa, Original Rapala on yksi hänen suosikkisyöteistään pokaalitaimenen jahtaamiseen Lounais-Montanan joissa, varsinkin kun kalastus on kovaa.

“Kalastin Rapalojen kanssa kasvaessani ja sain tonnin kalaa heiltä”, Strader kertoi MeatEaterille. ”Ja vaikka harrastankin nykyään mieluummin perhokalaa, aina kun minulla on asiakas, joka haluaa käyttää kehrää tai jolla on suuria vaikeuksia löytää isoa taimena streameristä, Rapala on minun suosikkini. Se vain ui ja kalastaa niin hyvin, että se melkein kutsuu taimen sisään murskatakseen sen. Kylminä päivinä, jolloin isot ruskeat ovat erittäin hitaita, tai lämpiminä päivinä, jolloin mikään muu ei näytä toimivan, Rapala laittaa yhä taimenta verkkoon päivästä toiseen. Se on viehe, jota kannan aina mukanani ja kalastan, kun asiakkaani tarvitsee vain tuntea vavan mutka. Siellä ei vain ole mitään muuta vastaavaa.”

Viime kädessä se on alkuperäisen Rapalan todellinen perintö. 20 vuoden ajan kyyhkyin veneistä, kiipesin puihin ja kahlan raivoavien jokien halki vapauttaakseni ensimmäisen Rapalani hankaluuksista. Vaihdoin sen koukut, kun ne tylsisivät, annoin sille oman aukon muuten sekaisin taklalaatikossani ja varoin erityisesti, etten koskaan hukkaa sitä, kaikki varmistaakseni, että jonain päivänä viehe päätyisi hyllylle. Ensimmäisen Rapalan kalastus oli taikuutta, ja aina kun katson sitä nyt, muistan aina sen tunteen. Huolimatta siitä, kuinka monet muut yrittäisivät matkia mallia tai yrittää luoda parempaa viehettä – kuten Highlander, Elvis ja Lauri Rapala itse, niitä voi lopulta olla vain yksi.

rapalan kaiverrus

Viehe, joka muutti kalastuksen
Source#Viehe #joka #muutti #kalastuksen

Leave a Comment